Iloinen Leski juhli syksyllä 2005 Kerava-salissa

Franz Lehárin operetti Iloinen Leski täytti vuonna 2005 100 vuotta. Suomessa esitysoikeudet oli hankkinut Keravan Oopperayhdistys, joka valmisti esityksen ensi-iltaan 7.10. Kerava-saliin.

Iloinen Leski on eräs valloittavimmista opereteista, jonka suosion salaisuus piilee hauskassa tekstissä ja kauniissa musiikissa. Tunnetuimpia sävelmiä ovat Vilja-laulu, Käyn silloin Maximiin ja Vait’ on huulet. Tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alun Pariisiin, ”Pontevedron” lähetystön liepeille. Rikkaalla ja kauniilla leskellä, Hanna Glawarilla on ottajia pariisilaismiesten joukossa, mutta hänen omaisuutensa olisi tarpeen myös köyhtyneelle isänmaalle. Nuori ja huikentelevainen lähetystösihteeri Danilo olisi valtiovallan valinta Hanna sulhaseksi… Mutta tapahtumien kulku kuitenkin osoittaa, että rakkaus ei olekaan ihan niin yksinkertainen asia, kuin herra suurlähettiläs on olettanut. Sivujuonina näytelmässä ovat lähetystörouvien sekavat lemmen seikkailut.

Naispääosan esitti sopraano Kaija Nuoranne. Hän on freelance laulaja, joka hallitsee monenlaisen musiikin teon – modernista oopperasta musikaaleihin. Kansallisoopperassa hänen viimeisin roolityönsä on Jouko Linjaman lastenoopperassa Suomalainen Tapiiri.

Miespääosan, Danilon esitti Keravan Oopperan esityksistä tuttu tenori, Petri Vammelvuo.  Subretti-parina esiintyivät Merja Halmetoja ja Ville Salonen. Ville Salonen on uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus Kerava-salissa. Hänen viimeaikaisia töitään on mm. rooli Helsingin Kaupunginteatterin Miss Saigon-musikaalissa. Suurlähettilään roolissa loisti Kansallisoopperan kuoron baritoni Reijo Eronen.

Esityksen ohjasi helsinkiläinen freelance-ohjaaja Timo Rissanen, joka on perehtynyt musiikkiteatteriin ( ohjauksia mm. ”Grand Hotel”, ”Forever Plaid”, Mame” ja  ”Hetkemme koittaa” ). Keravalle hän on aiemmin ohjannut Oklahoma-musikaalin ja on työskennellyt mm. 2001 – 2004 Savonlinnan kaupunginteatterin johtajana.
Koreografian suunnitteli ja ohjasi Seija Silfverberg. Puvustuksen suunnitteli Emilia Eriksson. Lavastajana toimi Kauko Korhonen.

Orkesterina oli Ylioppilaskunnan Soittajat kapellimestareina David Searle ja Mikk Murdvee.

Yleisöä esityksissä oli yhteensä 3500.